Tammitapaaminen 2021

Etätyön uusi aikakausi

Tammitapaaminen on taas täällä! Olemme siirtäneet tapahtuman kokonaan verkkoon, ja teemakin on sen mukainen!

Lauantaina koemme työtaistelua käsittelevän roolipelin. Selvittelemme kuvitteellisen yrityksen konfliktia omistajien ja työläisten välillä. Oma roolinsa on myös ammattiliiton toimjoilla ja lehdistöllä. Toiminnan menetelmänä on larp, eli näytelty roolipeli. Jokainen osallistuja saa hahmon, jolla on konfliktin selvittelyssä omat tavoitteensa. Osallistujilta ei vaadita minkäänlaisia näyttelemistaitoja, erityisiä valmisteluja tai kokemusta larppaamisesta. Peli toteutetaan etänä, eli Zoomissa ja sähköisillä keskustelukanavilla.

Sunnuntain seminaarissa pureudumme etätyöhön yhteiskunnallisena ja henkilökohtaisena ilmiönä. Kuulemme asiantuntijapuheenvuorot kansanedustaja Katja Hänniseltä ja psykologi Anniina Virtaselta. Lisäksi käymme pienryhmäkeskusteluja.

Voit osallistua ohjelmaan molempina päivinä tai vain jompanakumpana. Lauantain roolipeli vaatii ennakkoilmoittautumisen ja osallistujien jatkuvan läsnäolon. Sunnuntain seminaarin linkki tulee julkiseen jakoon. Tämän ilmoittautumislomakkeen täyttäneet Vasemmistonuorten jäsenet saavat molemmista päivistä kulukorvauksen max 12€ arvoisesta elintarvikeostoksesta.

 

Lauantai 30.1. Roolipeli
 

12.00 Alkuinfo

13.00 Larp alkaa

16.00 Larp loppuu

16.15 Jälkipelit

17.00 Loppu
 

Sunnuntai 31.1. Seminaari
 

12.00 Aloitus

12.15 Pienryhmätyöskentelyä

12.30 Katja Hänninen, Vasemmistoliiton kansanedustaja 

13.30 Anniina Virtanen, Psykologi ja työhyvinvoinnin tutkija  TTL 

14.15 Pienryhmätyöskentelyä

14.45 Etätyö-Kahoot!

15.00 Loppu

 

Järjestö- ja nuorisotoiminnan koordinaattori
Arto Leinonen
045 662 8206
arto[at]vasemmistonuoret.fi

 

Todennäköistä aina on, että viime hetkellä joku peruu osallistumisensa. Jotkin hahmot ovat erittäin olennaisia pelin tarinalle, ja siksi niihin täytyy hankkia korvaava pelaaja.