Ehdolle Vasemmistonuorten luottamustehtäviin
Vasemmistonuoret koostuu monista piireistä ja paikallisosastoista, joissa on omat hallituksensa. Tällä lomakkeella voit osoittaa kiinnostuksestasi toimia alueellasi toimivan Vasemmistonuorten yhdistyksen hallituksessa. Tiedot ohjataan alueesi piirityöntekijälle.
Seuraa oman piirisi tiedostusta siitä, milloin on viimeinen ilmoittautumispäivä! Virallisen päätöksen valinnoista tekevät vuosikokoukset, ja myös niissä voit asettua ehdolle ilman tätä lomaketta.
Kukin osasto vastaa vasemmistonuorten toiminnasta omalla alueellaan. Osastot painottavat konkreettista toimintaan ja erilaisia tapahtumiin, kun taas piiri vastaa enemmän hallinnosta ja aktiivien kouluttamisesta. Hallituksen toiminta muodostuu käytännössä ennen kaikkea hallituksen jäsenten oman kiinnostuksen mukaan. Jos olet kiinnostunut tekemään jotakin tiettyä, osaston hallituksessa siihen on parhaat mahdollisuudet. Voit päätyä yhtä hyvin järjestelemään keskustelutilaisuutta toverien kesken, rekrytoimaan uusia jäseniä koulujen vaalipaneeleissa tai huudattamaan isoa mielenosoitusta. Osaston kautta on myös mahdollista tehdä omaa tai muiden nuorten ehdokkaiden kuntavaalikampanjaa.
Lähteäksesi mukaan hallitukseen sinun ei tarvitse olla kokenut järjestöihminen: motivaatio hallitustyöskentelyyn riittää. Tarjoamme luottamustehtäviin osallistuville perehdytystä ja hallitustyöskentelyn myötä saat tarvittavat taidot yhdistystoiminnan pyörittämiseen. Hallituspaikka on myös erinomainen paikka hankkia itselleen meriittejä, kokemusta ja osaamista, joista on hyötyä laajemminkin omalla ammatillisella tai poliittisella uralla.