Varoitusviesti

Tämä lomake on suljettu

Kaikki mukaan! 9.-11.10.2020

Ilmoittaudu tällä lomakkeella viimeistään 27.9.!

Miten Vasemmistonuorten toiminnasta voidaan tehdä sellaista, että kaikki todella pääsevät mukaan?

Tällä viikonloppuleirillä käsitellään normeja, saavutettavuutta ja vammaispolitiikkaa. Aloitamme myös työskentelyn ensi vuoden vammaispoliittista kampanjaa varten. Tule mukaan oppimaan ja tekemään yhdessä!

AIKATAULU

Perjantai 9.10.2020
18.00 Kokoontuminen yhteiskuljetukseen Tampereen rautatieasemalla

Sunnuntai 11.10.2020
13.45 Yhteiskuljetus saapuu Tampereen rautatieasemalle

KORONAVIRUKSEEN LIITTYVÄ OHJEISTUS

Seuraamme Vasemmistonuorten voimassaolevaa ohjeistusta koronavirukseen liittyen. Tutustu myös Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeisiin.

Tapahtumaan ei saa tulla paikan päälle jos on oireita hengitystieinfektiosta. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky.

Tapahtumaan on mahdollista osallistua etänä.

SAAVUTETTAVUUS

Tapahtuma on päihteetön ja noudatamme turvallisemman tilan sääntöjä.

Tapahtuman ohjelma järjestetään suomen kielellä.

Vasemmistonuorten valtakunnallisissa tapahtumissa käytettävissä on tarvittaessa seuraavat apuvälineet ja palvelut:

- Induktiosilmukka
- Yleisavustaja
- Suomen- ja englanninkielen tulkki
- Suomen- ja ruotsinkielen tulkki
- Suomen- ja viittomakielen tulkki

Jos sinulla on tarvetta käyttää näitä palveluita, mainitse siitä etukäteen ilmoittautumisesi yhteydessä!

Kurssipaikan sisäänpääsyllä on luiska pyörätuolille. Rakennus ei kuitenkaan ole pyörätuolille esteetön, koska rakennuksessa on luiskattomia rappusia, kapeita oviaukkoja ja kynnyksiä. Vessat ovat hyvin pienet. Kerro meille, jos osallistut pyörätuolilla, niin varmistamme ovien leveydet yms.

Viikonlopun ohjelma on tiivis, mutta kurssilla pyritään panostamaan taukojen pitämiseen ja sellaiseen kulttuuriin, joka sallii ohjelmaan osallistumisen siinä määrin mitä kukin kokee jaksamisensa kannalta parhaaksi.

Tapahtumalle luodaan oma kanava Vanukeskusteluun. Otathan Vanukeskustelun jo nyt haltuun, jos et ole näin jo tehnyt!

LISÄTIETOJA

Arto Leinonen
Järjestö- ja nuorisotoiminnan koordinaattori
045 662 8206
arto[at]vasemmistonuoret.fi

Tosi kiva että olet lähdössä mukaan! Ota yhteyttä jos on mitään kysyttävää. Nähdään!